Elikkäs tosiaan mua ärsyttää ihan hirveesti kun porukka vaan pelottelee mitä kaikkee nää e-pillerit sitten mukamasten tuo mukanaan. Joten päätinpäs kertoa mitä ne aiheuttaa mulle.
Pillerit aloitin siis tuossa pari viikkoo sitten, heh heh.
Mutta siis, kaikki sanoo että pillerit aiheuttaa mielialanmuutoksia, tämän kanssa: agree. Hetkessä voi olla sillain että evvk ja sitten yhtäkkiä ollaankin että mikään ei vois olla paremmin. Mieliala siis voi muuttua ihan yhes sekunnissa TÄYSIN. (ja ei, tätähän ei ole koskaan aiemmin tapahtunut, hmmm...)
Mutta sitten lihoamisesta, ei, en ole samaa mieltä. Pillereien kanssa oon paljon energisempi kun ennen ja jaksan tehä asioita ihan reilustikkin enemmän. Kuten tänään kävin siivoamassa tuon rantasaunan ihan kunnolla, kävin mummolassa, laitettiin kasvimaata ja sen sellasta. Ennen mä olisin noussu sängystäni ehkä joskus 1 aikaan, tänäänki heräsin jo puol kympiltä. Ruokahaluja on ihan normaalisti, että sillain ihan lonkalta heitettynä kaloreita menee kupuun kaiketi jotain 1700-1900 kalorin luokkaa, en ole ihan varma. Ja paino pysyy paikoillaan, kuten aina ennenkin. Eikä se tipu vaikka syönkin nykyään vähän vähemmän kuin ennen. Tuli välillä syötyä ihan hirveet kasat ruokaa päivässä. Ehkä noi pillerit jopa hillitsee mun ruokahaluja kun nykyään kun mulle tulee joku sellanen olo et "pakko saada syödä sitä ja sitä" niin se liittyy hedelmiin, kasviksiin ja vastaaviin. Monina aamuina ihan hirvee himo kaurapuuroon tai sitten ei tee ees mieli syyä yhtään mitää. Tää kuulostaa jo oudolle...
Menkat tosiaan oli myöskin kivuttomammat ja useita päiviä lyhyemmät kuin ennen, ja uskoakseni nykyään vois jopa sitten kertoakkin minä päivänä ne tulee, aikasemmin kun se oli lähempänä venäläistä rulettia et tuleeks ne viikon etuajassa vai viikon myöhässä.
Kuten aikasemmin taisin jo mainitakkin, mun unirytmillä alkaa olemaan vähän enemmän rytmiäkin. Koska ihan sama miten myöhään mä valvon, mä herään ekan kerran siinä kello 5 ja 6 välillä, toisin sanoen herätyskellosta on tulossa mulle aika turha kapistus. Toivottavasti tätä jatkuu sitten syksylläkin ja läpi talven.
Koulussa pulpetissa istuessa tulee välillä vähän levoton olo kun tekis mieli liikkumaan, mitä ei ennen pillereiden alottamista tapahtunut kuin kerran kuussa. Nykyään lähes joka ikinen koulutunti. (Pitäisköhän alottaa jokin liikuntaharrastus noien pianotuntien siaan?)
Se pitää kyllä myöntää että verenpaine on kyllä vähän laskenut sen jälkeen, alapaine nykyää jotain vähän yli 70 ja yläpaine 117 vaikka ennen olikin n. 80 ja 125. Mutta eipä tuo vaarallista ole, syö vain vähän enemmän suolaa. Perinnöllistähän mulla tuo hieman matala verenpaine joka tapauksessa on, samaa vikaa on sekä molemmilla vanhemmilla. Ja tokihan tuohon tulokseen vaikuttaa se että tulin rannalta auringonpaahteesta enkä ollu syöny mitää yli 4 tuntiin enkä juonu ku jotain 2 desiä vettä. Että voi johtua alhasesta verensokerista, who knows. Vai onko ees mahollista että alhanen verenpaine johtuis hetkellisesti alhasesta verensokerista? Joku viisaampi saa luvan kertoa.
Hei! Monella vaihtelevat e-pillereihin liittyvät oireet, sillä se riippuu niiden käyttötarkoituksesta. Miksi sinä käytät pillereitä?
VastaaPoistamuakin vähän kiinnostas tietää, et miks ylipäätänsä syöt noita pillereitä kun edellisten postauksien peruustella et ainakaan missään parisuhteessa ole ja tuskin mitään seksiäkään harrastat?
VastaaPoistaIhan kovien menkkakipujen ja epäsäännöllisten menkkojen takia ne on tullut hankittua :)
PoistaKun lukee sen e-pillereiden mukana tulevan vihkon niin siellähän on selitetty, että ne sivuvaikutukset vaihtelee henkilökohtasesti! Että ei kaikkea mitä on kuullut tarvitse uskoa!
VastaaPoistaOnneksi näin :)
Poista