Tears falling

Täytyy sanoa että oli kyllä aivan mahtava päivä tänään. Kukaan eikä mikään voi pilata mun fiilistä just nyt. 

Ennen ekan tunnin varsinaista alkua kaikki yläasteelaiset ja lukiolaiset keräänty koulun aulaan taloustietokilpailun palkintojenjakoon. 

Mä tulin ekaks, jeij! ja sitten toka sija oli jaettu S:n ja R:n kesken ja sitten vielä eräs rinnakkaisluokan tyttö oli kolmannella sijalla. 

Mentii sieltä mansikkakermakakkuu syömää opettajahuoneesee reksin, opon ja Nordea-pankin edustajan kanssa. Loppujen lopuks naurettiin että olipas kiusallista ja noloo, enimmäksee reksi ja opo ja se edustaja puhu, ainaki kolme kertaa enemmä ku myö yhteesä.

Palkinnoksi siis sain sellasen extrahienon diplomin, mustan lompakon (tätä Nordean mainoskamaa, mutta on itseasiassa aika hieno) ja 45e rahaa. Jos saisin vielä stipendin tuossa ylihuomenna, niin sitten voisi kysyä että mihin niitä kesätöitä tarttee kun jo opiskelustakin saa rahaa?

Sitte istuskeltiin loppuaika matikantunnista vaan ulkona koulun sisäpihalla ja juteltii kaikkee mahollista. 

Tokal tunnil oli valinnaista liikkaa, pelattiin pesistä kasiluokkalaisten kanssa, meiä joukkue voitti muute 11-10, tiukille meni mutta voitettii kuitenki. Pelattiin sit viel puolet välkästäki enne ku häivyttii takas koulun varsinaiselle välituntialueelle.

Neljännellä tunnilla kuunneltii jotain iha weirdo musiikkia, mitä 7a:n luokka oli kuunnellut levyraadissa, naureskeltiin sitten että jos ne sellasta musaa kuuntelee niin taitaa olla vaan ihan hyvä ettei enää seuraavana vuonna siellä ollakkaan. Ja katottiinhan me Pinguakin, jee, yh:n opettajalla taas välähti. Se on oikeastaan aika rento tyyppi, mutta se osaa olla välillä myöskin erittäin ärsyttäväkin, ainakin tunneilla.

Sieltä sitten mentiinkin jo potkiaisiin jonka alun muuten itkin ihanasti, meikit ainaki sain hyvin leviämään. Vaikka mä niistä ihmisistä aina valitankin kaikille, jopa tänne blogiinkin on pari kertaa tullut niistä avauduttua, silti ne on aivan ihania ihmisiä joita kaikkia (kahta poikkeusta lukuunottamatta) tulee ikävä, ja niitä tulee varmaan ainakin ensi kesän aikana tavattua jonkin verran. Ainakin toivottavasti. Monia muistoja on tullut saatua kuluneiden kolmen vuoden aikana, niin hyviä kuin huonojakin, eikä se elämä oo aina nii menny kute ois pitäny ja parhaimpana kielikuvana näihin vuosiin sopii myrsky vesilasissa kuten ihana rinnakkaisluokkalaiseni totesikin tuolla potkiaisissa pitämässään puheessaan. Mutta ainakin nämä ihmiset pysyvät mun Fb-kavereiden listalla, joten onhan se ihan mahdollista sitten ottaa minuun jopa yhteyttä ja tietää mitä mullekkin kuuluu ja missäs päin maailmaa sitä sitten asustellaan, sanotaanko nyt vaikka että kymmenen vuoden päästä. Siis jos niitä sattuu edes kiinnostamaan.

Luokkakokousta me ei olla koskaan ees mietitty, jos joku miettii ja sellasen järjestää, niin ainakaan se ei ole kovin luokan kesken järjestetty juttu. Mutta sitä voidaan katsella sitten vuonna nakki ja muussi. Koska tuskin sellasta on ees tulemassakaan.

Sitten tuli lähettyä rannalle ja luettua Demiä ja otettua aurinkoo, syötyä karkkia ja uitua. joskus 15 yli 3 olin sitten rannalla ja puol seittemältä taisin tulla pois. 

Ja nyt mä istun tässä tätä kirjottamassa.

Muuten, pakko todeta tämä huvittava tosiasia, minkä juuri huomasin. Oon paasannu ties mistä aiheesta tääl blogissa, 5 uskaltautuu kommentoimaan. Kirjotan vähän asiaa E-pillereistä, ja heti kolme ihmistä kirjottaa kommenttia. Saa sitä jättää niihin muihinkin aiheisiin hei te noin tuhat katselijaa jotka täällä ootte muutaman kuukauden sisällä käyneet. Mä näen kyllä tuolta että täällä kuitenkin joku käy, niin jättäkääs merkkiä olemassaolostanne. 

It's living my life

Onpas ollu sekalainen päivä tänää... 

Koulusta päästiin klo 13, jonka jälkeen siis tulin kotiin ja söin ja lähin rannalle, yllätys, täällä korvessa ole paljon muutakaan tekemistä. Mutta siinä välissä on tullu käytyy koneella ja tungettua korkokengät jalkaan. Vasta yksi rakko. Ei auta muu kuin opetella kävelemään näillä ennen lauantaita. Aika harppaus 4cm koroista 10cm mutta ei voi mitään, nää oli niin ihanat että oli pakko saada. 

Piti sitten saunan lämpiämistä ootellessa hieman kuvailla. Tuli oikeastaan aika hieno kuva, vaikka itse sanonkin, ja vaikka on otettu puhelimella.

Voitteko kuvitella, hyppiä nyt rantasaunalla tuollasilla ihanuuksilla? No, rakothan siinä sitten saa.

Otettu jo eilen, tänään kun ei iltapäivällä aurinko paistanut, snif. Olis ollu ihanaa ottaa aurinkoo, uida ja olla muuten vaan taas yks iltapäivä tuolla ilman ketään niitä ihmisiä jotka mua ärsyttää. Mutta ei voi mitään, kyllä tuossa kesällä tulee vielä siihen tilaisuuksia, kunhan se kesäloma ensin alkais...

Siitä puheenollen tosiaan, suunnitelmissa ois sitten myöskin pienimuotoinen visiitti tuolla Sverigessä, että sieltä päin minuun saattaa törmätä tuossa juhannuksen jälkeisenä maanantaina ainakin. Sen jälkeen, maanantai-iltana tai tiistaina se ois nokka kohti Pudasjärveä :) Eihän siinä, katsellaan ihmiset.

Asiaa E-pillereistä

Elikkäs tosiaan mua ärsyttää ihan hirveesti kun porukka vaan pelottelee mitä kaikkee nää e-pillerit sitten mukamasten tuo mukanaan. Joten päätinpäs kertoa mitä ne aiheuttaa mulle. 

Pillerit aloitin siis tuossa pari viikkoo sitten, heh heh. 

Mutta siis, kaikki sanoo että pillerit aiheuttaa mielialanmuutoksia, tämän kanssa: agree. Hetkessä voi olla sillain että evvk ja sitten yhtäkkiä ollaankin että mikään ei vois olla paremmin. Mieliala siis voi muuttua ihan yhes sekunnissa TÄYSIN. (ja ei, tätähän ei ole koskaan aiemmin tapahtunut, hmmm...)

Mutta sitten lihoamisesta, ei, en ole samaa mieltä. Pillereien kanssa oon paljon energisempi kun ennen ja jaksan tehä asioita ihan reilustikkin enemmän. Kuten tänään kävin siivoamassa tuon rantasaunan ihan kunnolla, kävin mummolassa, laitettiin kasvimaata ja sen sellasta. Ennen mä olisin noussu sängystäni ehkä joskus 1 aikaan, tänäänki heräsin jo puol kympiltä. Ruokahaluja on ihan normaalisti, että sillain ihan lonkalta heitettynä kaloreita menee kupuun kaiketi jotain 1700-1900 kalorin luokkaa, en ole ihan varma. Ja paino pysyy paikoillaan, kuten aina ennenkin. Eikä se tipu vaikka syönkin nykyään vähän vähemmän kuin ennen. Tuli välillä syötyä ihan hirveet kasat ruokaa päivässä. Ehkä noi pillerit jopa hillitsee mun ruokahaluja kun nykyään kun mulle tulee joku sellanen olo et "pakko saada syödä sitä ja sitä" niin se liittyy hedelmiin, kasviksiin ja vastaaviin. Monina aamuina ihan hirvee himo kaurapuuroon tai sitten ei tee ees mieli syyä yhtään mitää. Tää kuulostaa jo oudolle...

Menkat tosiaan oli myöskin kivuttomammat ja useita päiviä lyhyemmät kuin ennen, ja uskoakseni nykyään vois jopa sitten kertoakkin minä päivänä ne tulee, aikasemmin kun se oli lähempänä venäläistä rulettia et tuleeks ne viikon etuajassa vai viikon myöhässä. 

Kuten aikasemmin taisin jo mainitakkin, mun unirytmillä alkaa olemaan vähän enemmän rytmiäkin. Koska ihan sama miten myöhään mä valvon, mä herään ekan kerran siinä kello 5 ja 6 välillä, toisin sanoen herätyskellosta on tulossa mulle aika turha kapistus. Toivottavasti tätä jatkuu sitten syksylläkin ja läpi talven. 

Koulussa pulpetissa istuessa tulee välillä vähän levoton olo kun tekis mieli liikkumaan, mitä ei ennen pillereiden alottamista tapahtunut kuin kerran kuussa. Nykyään lähes joka ikinen koulutunti. (Pitäisköhän alottaa jokin liikuntaharrastus noien pianotuntien siaan?)

Se pitää kyllä myöntää että verenpaine on kyllä vähän laskenut sen jälkeen, alapaine nykyää jotain vähän yli 70 ja yläpaine 117 vaikka ennen olikin n. 80 ja 125. Mutta eipä tuo vaarallista ole, syö vain vähän enemmän suolaa. Perinnöllistähän mulla tuo hieman matala verenpaine joka tapauksessa on, samaa vikaa on sekä molemmilla vanhemmilla. Ja tokihan tuohon tulokseen vaikuttaa se että tulin rannalta auringonpaahteesta enkä ollu syöny mitää yli 4 tuntiin enkä juonu ku jotain 2 desiä vettä. Että voi johtua alhasesta verensokerista, who knows. Vai onko ees mahollista että alhanen verenpaine johtuis hetkellisesti alhasesta verensokerista? Joku viisaampi saa luvan kertoa.

Es gibt auch ein Wiedersehen

Ihan ekaks taidan mainita että mulla on sellanen olo että tekee mieli kirjottaa joku tosi järkevä postaus, mutta nyt kun ajattelee tässä että mitä kirjottais ni ei oo iha nii varma että onko tää nyt sitte olevinaa järkevää vai ei.

Mutta kuitenkin, monet aina hehkuttaa että miten mahtavaa on että on sisaruksia joiden kanssa voi tehdä kaikkee ja joista tietää että mitä tahansa tekee, niin ne ymmärtää. Ja että vain ne voi tajuta ne pienet jutut lapsuudesta.

Ehkä toi viimmeinen osa on totta. Koska mä asun korvessa, täällä maalla, niin täältä ei kovin usein ole minnekkään skidinä lähettykkään. Mutta muuten mä olen niin erilainen kuin mun sisarukset. Broidi on mua 9 vuotta vanhempi, joten sen kanssa en oo ollu ees hirveesti tekemisissä. Se kun muutti pois kotoo jo sillon ku olin 10-vuotias pikkulikka. Ja muutenkin mä oon mielelläni pysytelly pois sen näköpiiristä, koska se tykkää raivostua helposti ja hyvin mitättömistä asioista. En ole läheinen edes sen vaimon kanssa, enkä mä näe pikkusiakaan kovin usein nyt, kun ne muutti omaan kämppään. 

Vanhempaan siskoon mulla on ikäeroo 6 vuotta. Sen kanssa on vähän sama juttu. Se tosin ei ole naimisissa, vaan avoliitossa. Sen miehestä mä tiedän tyyliin ammatin ja ulkonäön, paljoo me ei olla kyllä puhuttu yhtään mitään. Nykyään kun se ei asu enää kotona meillä on ehkä vähän paremmat välit, mutta en mä pysty hirveesti sillekkään puhumaan. Korkeintaan jotain "Small talkkii" eli ihan jokapäiväsistä asioista.

Toiseen siskoon on ikäeroo 2 vuotta. Se on niin raivostuttava ihminen. Se pitää mua kersana, kaikkia mun kavereita kersoina ym. Joten pakko todeta että mitä helvettiä? Se itse ei ole kuin 2 vuotta vanhempi, joten se on ihan yhtä kersa sitten jos minäkin olen. Ja tähän hyypiöön ei tule kyllä todellakaan kovin läheisiä suhteita edes sen jälkeen kun se muuttaa omilleen. Vuoden se kerkee asua itekseen kunnes mä olen ylioppilas myös ja muutan mahdollisimman kauas täältä. Ensimmäisenä vaihtoehtona siis sinne Saksaan.

Takas aiheeseen, se kohtelee mua aina kuin jotain aivokuollutta ihmistä, jolla ei sais olla lainkaan vapaata tahtoa. Jos mä sanon jotain, teen jotain, näytän joltain tai satun paljastamaan tunteeni, niin mä olen kersa, liian dramatisoiva, liioittelia, valehtelija ja kaikkee sellasta. 

Vanhemmista on varmaan aika turhaa sanoa yhtään mitään. Niille kun mä en paljon asioitani kerro. Itseasiassa jopa mun koulukaverit tuntee mut paremmin. Ne tietää kuinka raskaasti mä otan jotkin tietyt asiat, miten mä reagoin asioihin, sen mistä mä pidän, osan siitä mistä mä haaveilen. 

Kaikki sanoo että perhe on niille kaikki kaikesta, mutta useesti musta tuntuu että mulla ei ole varsinaista perhettä. Kukaan tässä talossa ei luota muhun, kukaan ei kysy mun mielipidettä missään asioissa, eikä kukaan ota mua huomioon. Mua vaan käskytetään tekemään asioita koko ajan. Joten mun halua muuttaa omilleni ja mahdollisimman kauas ei pitäis olla kovin vaikeaa ymmärtää. 

Escape

Pari päivää ennen luokkaretkee mä oisin voinu lähtee erittäin hyvillä mielin vekee yläasteelta, jättää kaikki taakseni, unohtaa ne ihmiset. Mutta nyt, luokkaretken jälkeen, -minkä tapahtumista ei muuten paljoo kerrota- voi tulla ikävä ainaki muutamia henkilöitä.

Perjantaina oltiin siis Ideaparkissa, shoppailtii ja sen sellasta, ja sitten istuttiin linkissä sellaset 6 tuntia. Ei se oikeestaa ollu paljon, siinä seurassa. Menomatka oli tylsä mut paluumatka ois voinu olla vähän pitempiki. Jutut oli kyllä aika härskejä ja nyt kaikki naureskelee niille, vieläkin. Ja kaikki muut kattoo meitä ysejä ku mitäki hulluja, me kun istutaan tunnit koulun sisäpihalla ja nauretaan.

Jep, ei kukaan enää kunnon tunteja jaksa. Tullaan 15 minaa myöhässä, puhutaa omiamme tunneilla, opettajat ehottaa et mennää pihalle -mikä on aika tyhmä idea koska siellä on jotain ihme lentäviä öttiäisiä- ja luokanvalvoja yrittää lahjoo meitä hiljasiks munkeilla ja mehulla. Hmmm... Kuulostaa rankalle koulunkäynnille, erittäin stressaavalle. Nyt kyllä tarvitaan lomaa tähän...

Ehkä sitä sitte lukion alettua kaipaa enemmän, vaikka nyttenkin ärsyttää aamuherätykset. Musta tuntuu että jätän muutaman kurssin pois, niin saa sitten nukkua vähän pitempään. Koska mä olen sellanen unikeko, oon aina ollu ja tuun aina olemaankin. 

Mutta silti toisaalta mä haluan taas ihan uusien ihmisten pariin. Mä en tiedä mikä siinä on, mutta jos lähettyvillä on vaan vähän porukkaa, niin se rupee ahistamaan mua jossain vaiheessa. En tiiä miks. Mä vaan tarviin ympärilleni myös tuntemattomia ihmisiä. Mulle kaikkein hirveintä on asua paikassa missä tuntee kaikki. 

"Älä mieti menneitä, älä turhaan mieti tulevaa,

Kerro mulle miten historiaa luetaan?

Tässä hetkessä on kaikki mitä tarvitaan ja me 

voidaan tehdä mitä halutaan."

(paleface-Miten historiaa luetaan)

Compromises?

Öiset hetket on jotenkin niin mielenkiintosia.

Aina tulee ajateltua, että mitäköhän sitä sitten tekiskää tulevaisuudessa, mitä oikeen tulevaisuudelta haluaa. Tulee unelmoitua ja rakennettua pilvilinnoja.

Mutta sillon ei yleensä katsota menneisyyttä. Koska jos tekee niin, voi ruveta ajattelemaan, että entä jos ei onnistukkaan. Monesti mä olen jättänyt asioita tekemättä, ja katunut jälkeenpäin. Ja monesti oon tehnyt asioita, joita on sitten tullut myöskin kaduttua. Koskaan ei tiedä, kummin ois parempi. Mutta jos se ei satuta ketään, ei ole keneltäkään muulta pois kuin itseltään, on aina parempi yrittää.

Jos on mahdollisuus, että se tekee omasta elämästä parempaa, elämisen arvoista, niin aina se on sen arvoista, että sitä katuu hetken. Mutta jos sitä ei koskaan tee, sitä tulee kaduttua niin pitkään.

Useita kertoja jää sanomatta ne asiat joita haluais sanoo. Hyvänä esimerkkinä se, kun joku kysyy multa että miks mä haluan ensinnäkään muuttaa Saksaan. Oikee vastaus ois, että koska Suomi muistuttaa mua liikaa mun menneisyydestä, kun taas Saksa edustaa sitä, minkä avulla mä olen selvinnyt päivästä toiseen ja jaksanut taistella eteenpäin. Minkä ansiosta mulla on vielä unelmia, toiveita, ja mikä tärkeintä, uskoa tulevaisuuteen ja toivoa.

Mutta kuitenkin suusta tulee ulos vain se versio, että siellä on ihanat maisemat ja luonto, lämpimämpää kuin Suomessa, hyvät viinit ja oluet, Autobahn ja kaunis kieli. Ja osa kaveripiiristä mieltää tuohon joukkoon myös Tokio Hotelin. Ehkä noikin asiat on vaikuttanut suuresti mun päätökseen, siihen, miks mä en lähtis vaikka USA:an tai Australiaan, jos mä kerta haluan pois Suomesta. Mutta ei, ne ei ole ne. USA:ssa ja Australiassa on liian samanlainen kulttuuri kuin Suomessa. Saksassa taas kukoistaa ihana byrokratia, entisajan ihmissuhdearvot ja kaksinaismoralismi. Vaikka voiskin sanoa että mä olen hullu kun edes haaveilen sinne muutosta, niin en mä ole. Se kulttuuri on vaan jotain niin erilaista kuin Suomessa. Se on niin perhekeskeistä. 

Vaikka mä en oman perheeni kanssa tulekkaan toimeen, niin mä haluaisin tulla. Mutta se on jotenkin mahdotonta. Tuntuu siltä, että ihan mitä mä sanon tai teen, niin sillä ei ole mitään merkitystä. Tärkeintä on vaan, että en aiheuta harmeja ja jatkan eteenpäin. Siinä mä olen jo epäonnistunut, joten mua kohdellaan kuin pikkukakaraa.

Silti mä ihailen niitä, jotka jaksaa yrittää ja antaa toisen mahdollisuuden, yrittää tulla toimeen ja tehdä kompromisseja. Sitä mäkin haluaisin. Mahdollisuutta puhua asioista avoimesti ilman, että kaikilla on jo hirveät ennakkoluulot. Mahdollisuutta selittää oma näkokulmansa ja kuulla muiden. Mahdollisuus setviä asiat ja tehdä kompromissi ja sen perusteella uudet pelisäännöt. 

Tuntuu vaan siltä että täällä se on mahdotonta.

Omia ajatuksia saa olla, ja pitääkin, mutta sitten niitä ei kuitenkaan koskaan kysytä. Se on jotain niin huvittavaa, että sille ei voi mitään. Oletetaan vaan suoralta kädeltä, että koska toinen on syntynyt sua kymmenen tai viistoista vuotta aikasemmin, niin se tietää paremmin. Vaikka todellisuudessa se vanhempi ei ole nähnyt maailmaa lainkaan yhtä paljon. Ei ainakaan samalta kantilta.

Joten viisauteni tälle päivälle taitaakin olla, että kuunnelkaa ne toisten ihmisten mielipiteet ja näkökulmat, ennen kuin sanotte oman sananne siihen. Ihan sama, onko se toinen sua viiskymmentäkin vuotta vanhempi tai nuorempi. Kunhan kuuntelet. Siihen ei tarvita muuta. Ja se voi pelastaa monenkin ihmisen päivän. Tän maan kulttuuri tarvihtee sitä, että ihmiset on avoimempia ja oppii arvostamaan muita ja muiden tunteita. Muussa tapauksessa tää tilanne on sama kuin keskiajalla: Poikkeavia mielipiteitä ei hyväksytä, ja näin ollen erikoisemmat persoonat masentuu, syrjäytyy, käyttää huumeita ym. tekee itsemurhan. Ja musta tuntuu että kukaan ei loppupeleis halua sitä.

Was ist es?

Joten... Olenpas aika huono bloggaaja kun täällä istun enkä jaksais ees oikeastaan tehä mitään. Edes postailla. On vaan niin väsyny olo kun ei oo saanu kunnolla nukuttua pitkää aikaa. Mutta ehkä sitten lomalla. Saas nähä.

Mutta niin, tässä olen kaiken maailman saksankursseja sun muita etsiskellyt, taitaapi olla niin että seuraavat kolme vuotta meneekin sitten nuiden lukion saksankirjojen kannesta kanteen pänttäämisessä, saksalaista radiota kuunnellessa, Lemmen Viemää seuratessa, joitan helppolukuisia saksankirjoja lukiessa, rahaa säästäessä, valmistautuessa TestDaFiin, etsiskellessä saksan yksityisopettajaa tai sitten lahjon jotenkin lukion saksanopettajan opettamaan mulle pari kertaa viikossa vähän vaikeempia asioita ja tällaista.

Silleen ihan kiva että tukiahan ulkosuomalainen sitten saa jos ulkomailla opiskelee, myös asumistukea, jee, ja noin 600-800e voi tienata ihan rauhassa per kk jos ei halua niitä tukiaan menettää (kyllä, otin selvää), koska ei sillä tukimäärällä kuitenkaan eletä. Nyt sitten säästämään rahaa ja töitä hankkimaan(ja niitä veroja maksamaan)... 

Mistä niitä töitä löytyy onkin ihan eri asia. 

Mutta olishan se hyvä juttu olla sellaset 6000e siin vaihees kun ajokorttia ryhtyy ajamaan ja näin. Ja sitten tietenkin kustannukset niiden todistusten käännättämiseen, TestDafin suoritusmaksu, mahdollisesti myöskin matkakustannukset, sitten ulkomaalaisille yliopistohakijoille tuleva sellainen jännä maksu Uni -joku, sitten yliopistosta/opinahjosta/liittovaltiosta(onko se nyt sen niminen sitten) riippuen oleva maksu, joka paikassa kuitenkin vajaasta 100e johonkin 300e. Sitä onko tämä maksu vuosittainen vai ei, en tiedä. Kyllä sen sitten selville saa. Ja jos oikein huono tsäkä käy, niin sitten pitäis vielä myöskin maksaa lukukausimaksu. Että siihenpäs uppoaa ihanasti rahaa. +Muuttokuorman roudous. WTF, alkaa tulee sellane olo et mites tää kaikki on mahdollista, ihanan byrokraattinen maa tämä saksa... 

Mutta silti en päätöstäni ainakaan vielä kadu, nyt ainakin on sellane hypetys päällä et vaikka juoksinki tänää kuupperin(2400) niin silti tekis mieli hyppiä ja pomppia joka paikkaan. Olenko sitten vain iloinen ja luotan vaistooni tässä asiassa että sinne mä kuulun. Tiedä häntä. Mutta se jolla on ylimääränen kymppitonni takataskussa, lähettäkää mulle se ni mää pääsen tästä rumbasta helpommalla, saan jopa yksityisopettajan hankittua ittelleni... Siitä puheenollen lähetin tänään yhden tarjouspyynnön ja kysymyksen siitä että olisikohan tuonne tulevan lukioni läheisyyteen mahdollista saada yksityisopettajaa/pienryhmäopettajaa, n. 3 vuoden ajaksi. Saas nähdä nyt millainen vastaus sieltä sitten tulee, sähköpostia kytätään ahkerasti.

Nyt ryhdyn nukkumaan... Tai sitten lukemaan saksankielistä novellia "Episode am Genfer See" tällaisesta kirjasta jonka pitäisi olla helppolukuinen. Ja ehkä onkin parin vuoden kuluttua jopa minulle, mutta juuri nyt joudun tarkistamaan n. joka kolmannen sanan sanakirjasta/googletranslatorista.

Mutta nyt hyviä öitä kaikille.

It's about chasing dreams

Kyllä pakko mainostaa aivan mahtavaa sivustoa/foorumia: suomalaiset.de

Jossain vaiheessa tässä kuukauen aikana on tullu sellanen ihana ajatus tuonne pääkoppaan että jospas sitä sitten kolmen vuoden kuluttua hakiskin tuonne Saksan puolelle oikeustieteelliseen. Jos siitä DSD:stä sitten jopa lukion saksalla selviää, niin miksipäs en minäkis siitä selviäisi? Ja ummikoille tiedoksi että kyseessä on "Deutsche sprachediplom" joka tarvitaan todistukseksi saksankielentaidoista jos sinne kouluihin haluaa hakea.

Mutta senpäs ainakin tiedän että sitä venäjää en sitten syksyllä aloita. Kun en sitä tule tuolla Saksan puolella sitten kuitenkaan niin paljoa tarvitsemaan ettenkö saksalla ja englannillakin selviäisi, ja panostusta kaipaakin enemmän juurikin ne saksa ja englanti.

Mutta joskus on vaa ah nii ihanaa muute herätä keskellä yötä sellaseen ahistavaan oloon, kun tietää nähneensä erittäin pahaa painajaista, jota näkee usein, mutta ei kuitenkaan koskaan siitä muista mitään. Sitä tunnetta on niin vaikee kuvailla, se täytyy itse kokea.

On tullu taas välil nukuttuu vähä huonommi, sellaset kaks ja puol viikkoo vasta... Jokoha ois kohta saaha kunnolla nukuttua? Nytteki keskiyöllä kirjottamassa tätä postausta, vaikka järkevintä ois varmaa olla nukkumas, varsinki ku huomen pitäis olla 12 kirkossa... Vielä kolme kertaa jälellä, miten sitä jaksaa?

Mutta sitten kuvia menneeltä viikolta, joita on tullu tässä tylsyyksissään otettua...

Päivän tyyli ja "New hairstyle" eli tuli ekaa kertaa laitettuu nuot hiukset just niin ku niien olis tarkotuski olla, sillein korealaisittain.

Olipas harvinaisen ihana keli, yleensä tulee tuota vettä vaan...

Ja hyviä vappuja näin ihan muutama päivä myöhässä, kuva on otettu tosiaan tiistaina jo... Teemoittain oli tarkoitus pukeutua vappujuhlaan mutta mitäänsaamaton luokkamme ei pystynyt keksimään edes teemaa...