torstai 8. elokuuta 2013

First day of high school

Kello soi puol kuus, silmät ristissä sängystä ylös ja aamupalalle. Väsymysaste hyvin korkea. Eka päivä lukiossa.

Mutsin kyyvil koululle, ihan liian aikasessa. Oon ekana ykkösvuoden opiskelijana paikalla. Tuutorien vetämä ohjelma alkaa ja tutustun uusiin ihmisiin, osaan samassa ohjausryhmässä oleviin ja osaan muilta luokilta oleviin.

Ruokailussa ruokala ihan täynnä porukkaa, järkyttävä meteli. Pitää huutaa jos haluu jotain sanoo vieressä istuvalle.

Koulun kiertämisen jälkeen kotia, virallisesti vasta yheltä, mutta päästiin jo puolelta. Ei siihen kolmee varttii mee sitä kouluu ympäri kiertää. Tupakkapaikat mukaanlukien, näköjään sallittua sekin, tietyillä alueilla.

Kiertelyn jälkeen hankkimaan ostotodistus linkkikorttia varten, linkkikortti ostamaan ja sen jälkeen sittariin. Reppu, kävelykengät, meikkivoide, puhdistusgeeli ja mehupurkki tarttuu mukaan, maksamaan ja venaamaan linkkiä.

Linkki tulee 14.10, Suolahdessa odottelua klo 14.50 asti ja sitten vielä 15.10 1.5km kävely kotiin.

Koulupäivä ohi. Jes.... Nukkumaan!

Todellisuudessa ei voi päiväunia ottaa, vaikka väsyttääkin, sillä unirytmi on väännettävä ees jotenkuten kohalleen. Huomenna 9 aamu, iltapäivällä klo 15-16.10 ootostunti että linkki tulee... Ihan kiva mutta kun lukkarissa ei kerrota missä opo pidetään...

Mutta se siitä, eka päivä koettu, nyt kun tuntee ihmisiä, niin ei se niin paha enää ole. En oo ainakaan ihan pihalla. Kyllä siihen tottuu, kait.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti